Kenelle soittaisin isänpäivänä?


Isänpäivä. 

Tänä vuonna hieman helpompi kuin viime vuonna. Hieman vähemmän itkua ja tuskaa, ei täysin ilman kuitenkaan. Ei ehkä koskaan. Ikävää jopa enemmän, kuin vuosi sitten.

Viime vuonna oli ensimmäinen isänpäivä ilma isää.
Muistan, kuinka jokainen mainos ”Muista isääsi isänpäivänä!” ”Osta isälle kirja tai lämpimät sukat isänpäivälahjaksi” saivat minut raivon valtaan. Ne nostivat kyyneleet silmiin, saivat sydämen takomaan rinnassa ja kädet puristumaan nyrkkiin. Minulla ei ollut enää isää, jota muistaa isänpäivänä.
Olin vihainen muille joilla oli isä, olin surullinen kun kuulin muiden isänpäiväsuunnitelmista ja lahjaideoista. Kun muut suuntasivat Stockmannille hakemaan Reino tossuja ja suklaarasioita, minä suuntasin kukkakauppaan hakemaan kukkalaitteen, johon sai hautakynttilän. Jumalauta se tuntui pahalta.
Kukkalaite oli kaunis ja pidin siitä, mutta oli iso shokki käydä se ostamassa.
En voinut isälle soittaa, tehdä kakkua tai viedä lahjaa. Onneksi oli vaari, jolle pystyin soittamaan.


Mitenkäs tänä vuonna?

No tänä vuonna olisi kaksi hautaa, joihin viedä kukka ja kynttilä. Oman isän hauta ja nyt myös vaarini hauta. 

Kenelle soitan tänä isänpäivänä ja toivottaisin hyvää isänpäivää?
En kenellekään.

Onhan minulla toki vielä ukki, eli isäni isä. Vaikka välit ovat ukkiin hyvät ja hän on minulle tärkeä, ei hän kuitenkaan ole niin läheinen, että hänelle soittaisin tai lahjaa veisin. Ehkä tekstiviestin laitan, en tiedä.

Tänä isänpäivänä, en siis soita kenellekään.

Toivon, että jonain päivänä meillä on omia lapsia ja saan sitten omalle miehelleni toivottaa lasten kanssa hyvää isänpäivää.

Te kaikki, joilla on oma isi, isoisä tai joku muu tärkeä, toivottakaa heille hyvää isänpäivää. Viettäkää tämä päivä heidän kanssa ja kiittäkää, että hän on siinä. Elämä voi ikävästi yllättää ja seuraavalla kerralla hän ei ole siinä enää. Toivoisin, että olisin itse sanonut isälleni ja vaarilleni useammin, kuinka paljon heitä rakastin ja heitä arvostin. Onneksi uskon, että he tiesivät sen.

Kommentit