Vuoden päästä tahdon

Sateinen, tuulinen ja synkkä aamu ei paljon mieltä vaivannut, kun tajusin, että vuoden päästä on se The päivä eli hääpäivä!
...Tai ainakin oletettavasti, jos saamme hääpaikan varattua juuri oikealle päivälle ja papin sanomaan aamenen.

Eihän tässä olla kuin yli 11 vuotta oltu yhdessä, niin onhan se jo korkea aika!



Samalla iski j ä r k y t t ä v ä häästressi. (jos se voi enää pahemmaksi mennä)
TO DO -lista on pitempi kuin nälkävuosi ja en tiedä mistä päästä sitä lähtisin purkamaan.


Lähes kaikissa valmiissa to do-listoissa lukee, että  tässä vaiheessa olisi hyvä olla jo hääpaikka ja kirkko varattuna samoin catering ja valokuvaaja.
Meillä on tällä hetkellä valmiiksi varattuna valokuvaaja, kaaso ja bestman valittuina ja alustava menu valmiina. Kutsut ovat työn alla jo. Ja koristeita on hankittu läjäpäin!

Meillä on kiikarissa yksi ihana hääpaikka. Se on mökki luonnon keskellä ja sinne mahtuu hyvin yli 20 henkeä. Kuvien perusteella se on t ä y d e l l i n e n mutta en uskalla varata sitä sokkona ennen sen näkemistä, sillä siinä on varausmaksu, jota ei palauteta jos peruutat varauksen.
Menemme vasta ensi viikolla katsomaan paikaa ja todella toivon, että se olisi se The hääpaikka.
Haaveilen myös hääpaikalla vihkimisestä, joten pappiakaan ei voi varata ennen kuin hääpaikka on varattu.

Oon ihan ulapalla tästä hääpaikalla vihkimisestä. Jostain luin, että alttari pitäisi pystyä tekemään hääpaikallekin mutta kun tätä muilta morsiamilta kyselin, he eivät tienneet alttarista mitään. Parempi varmaan soittaa seurakuntaan, että mitenkähän tämä homma toimii.

Ihanaa syksyistä torstaita teille! Viikonloppu häämöttää jo!

"Jos pidät minusta, lupaat poimia minulle kaikki tuikkivat tähdet tummalta taivaankannelta. Jos pidät minusta oikein paljon, lupaat noutaa minulle hopeisen kuun taivaalta. Mutta jos rakastat minua, et tee turhia lupauksia."
 -Nyyti 





Kommentit