Vilkkuluomet esillä

Meillä on ollut muutaman vuoden ajan vanhimmalla (Misu) ja keskimmäisellä (Nelli) kissalla silmäoireilujen kierre. Se alkoi jo v.2018, eikä tähänkään päivään mennessä ole syytä löydetty.
Oireilu alkoi muistaakseni Nellillä ja kun Nellin oireet hälvenivät, alkoi Misu oireilla. Tätä kissa hiiri leikkiä on ollut siitä asti aina noin parin kuukauden välein.
Oireina ollut toisen silmän siristelyä ja rähmimistä.  Misulta otettiin vuosi sitten oireilun aikaan herpestesti mutta se oli negatiivinen.
Viime vuonna oli oireiden osalta hiljaisempaa, en kyllä osaa sanoa syytä.
Tasaisen rauhallinen elämä? En tiedä.

Mutta nyt pari päivää sitten havaittiin, että keskimmäisellä kissalla on silmät sirrillään ja vilkkuluomet esillä. Nelli on muuten olemukseltaan ihan normaali. Syö, leikkii, juo ja nukkuu, ihan niinkuin aina ennenkin. Mutta koska koskaan ennen nämä vilkkuluomet eivät ole olleet oireena, joten huolestuimme. Päätimme viedä kisun eläinlääkäriin pikimmiten.

Kuvassa näkyy Nellin silmät ja esiin tulevat vilkkuluomet eiliseltä.
Tänään vilkkuluomien tilanne on näyttänyt huonommalta ja ovatkin enemmän esillä.

Eilen käytiin Aurinkolahden Evidensiassa ja vastassa oli jälleen ihana ja kissoihin tottunut eläinlääkäri. Nelli käyttäytyi tutkimuksissa hyvin, niinkuin aina, ja silmien värjäyksen jälkeen piilotti päänsä kainalooni.
Eläinlääkäri kehui, että hyvä kuntoinen ja kaunis kissa ja erittäin reipas. Silmissä oli hyvin pientä punoitusta havaittavissa ja vilkkuluomet hieman esillä, mutta muuten silmät näyttivät normaaleilta. Saatiin mukaan jälleen uusi silmävoide (antibiootti+kortisoni). Viimeeksi Misu sai tämän voiteen, mutta käyttö lopetettiin ensimmäisen päivän jälkeen, kun silmät menivät lääkevoiteesta vain huonommaksi  ja se selkeästi ärsytti silmiä. Nellin kohdalla näyttäisi olevan sama juttu.
Mikäli Nellin silmät eivät parissa päivässä lähde parempaan päin, täytyy mennä silmiin erikoistuneelle eläinlääkärille.

Säälittää nähdä toinen niin reppanan näköisenä.

En tiedä johtuuko se tuosta silmien ärsytyksestä, eilisen eläinlääkärikäynnin stressistä, tippojen laitosta vai mistä, mutta Nelli on selkästi ärtyneempi. Tämä ilmenee siten, että kun pentukissamme kulkee ihan Nellin läheltä tai haluaa leikkiä Nellin kanssa, saattaa se kurmoottaa tai läpsiä pentua.
Vielä ennen eilistä eläinlääkäri käyntiä kisut nukkuivat yhdessä ja leikkivät yhdessä niinkuin ovat muutenkin viimeiset viikot leikkineet.

Olen todella huolissani Nellistä ja siitä, että mikä näiden silmäoireilujen takana on.

Pistäkää ihmeessä kommenttia tulemaan, mikäli teillä on samanlaisia kokemuksia tai vinkkejä mistä tämä voisi johtua!



Kommentit